top of page

Yritys

Perustin Ruukin kastikkeen vuonna 1991, kannustimena isäni Veijo Nurmisen ehdotus, että alkaisin valmistaa äitini (Riitta Nurminen, 1944-1985) tekemiä kastikkeita. Aluksi myynnissä oli kaksi sinappista kastiketta, valkosipulilla ja ilman ja ne kuuluvatkin yhä valikoimiini. Tämän jälkeen  mukaan tuli kaksi öljykastiketta, joista valkosipulista myyn edelleen.

Ensimmäinen myyntipaikkani oli Tampereen tullintori, jossa onnekseni sain markkinoiden "oppi-isäksi" Arto Pohjalaisen, joka opetti markkinatapahtumien "kiemurat". Vuonna 1995 valikoimaan tulivat sinapit, (konjakki ja rommi) ja vuonna 1996 valkosipuli- sekä perinteinen sinappi. Vuonna 1998 otin tuotantoon (aluksi koesarjana) tervasinapin, joka saavutti suuren suosion. Se palkittiin mm. sinappien sm-kisoissa 2. parhaana tuotteena.

Vuonna 1999 siirryin uusiin tiloihin, jotka valmistuivat omakotitalon yhteyteen. Vuonna 2003 kehitin Äijä-sinapin, joka saavutti mainetta tulisuudellaan.

Vuonna 2012 laajensin jälleen tuotantotilojani, tavoitteena toteuttaa visioitani tuotekehittelyssä entistä paremmin ja näin laajentaa asiakkaiden valinnanvaraa ostotilanteissa. Olen kuunnellut asiakkaiden toiveita ja seurannut markkinoiden vaatimuksia uusia tuotteita kehitellessä, pitäen laatua kunnia-asiana. Liekö tämä syynä siihen, että olen saanut näinkin pitkään toimia ammatissa, jossa olen nauttinut työstäni ja pitkiksi muotoutuneista asiakassuhteista. Parhaana mainoksena (ja siitä suuri kiitos heille) ovatkin toimineet asiakkaani, jotka ovat puskaradion avulla levittäneet tietoisuutta tuotteistani.

Vuosien saatossa monista asiakkaista onkin tullut ystäviäni, jotka kiitokseksi ovat joutuneet koekaniineiksi uusien tuotteiden kehittelyssä - usein kirjaimellisesti tippa linssissä. Heidän antamansa ideat ovat herättäneet useasti sisälläni elävän ilkikurisen pikkupojan ja sen myötä markkinoille ovat tulleet mm. nagakynnet (Tulisuudelma), aurajuusto-majoneesi ja chilisalsa (Anopin henkäys).

 

Marko Nurminen

bottom of page